Fysiikkaa ja kemiaa yläkoululaisille

Keravanjoen koululla on tehty seppo-pelejä fysiikkaan ja kemiaan 7–9 -luokkalaisille oppilaille. Seppo taipuu mukavasti esimerkiksi alustaksi kerrata kokeisiin kilpaillen, kuka joukkue osaa eniten. Seppo soveltuu hyvin myös fysiikassa tehtäviin oppilastöihin.

Teimme seppo-pelin fysiikkaan 8-luokkalaisille. Ennen peliä opiskelimme pääasiat energiasta, työstä ja tehosta, jonka jälkeen syvensimme asiaa seppon avulla. Pelissä oli erilaisia tehtäviä oppilastöistä laskutehtäviin. Eräässä oppilastyössä oppilaiden tuli tutkia nopeuden vaikutusta jarrutusmatkaan. He polkivat pyörällä koulun pihalla eri nopeuksilla ja mittasivat jarrutusmatkoja. Tehtävään vastattiin videolla kuvaamalla pyöräily, sekä selittämällä ilmiön syy. Toisessa tehtävässä oppilaiden tuli laskea nousuteho, kun he kiipesivät koulun portaikkoa ylös ensin hitaasti ja sitten ripeästi. Tämän tehtävän vastauksessa tuli olla laskut näkyvissä ja videon liittämisestä vastaukseen sai lisäpisteitä.

Toisessa 8-luokan fysiikan kertauspelissä yksi tehtävä velvoitti ryhmän oppikirjaa ja nettiä käyttäen kertaamaan, miten lasketaan keskinopeus. Lisäksi ryhmän piti etsiä haastateltava aikuinen, jolle esitettiin yksinkertainen laskutehtävä nopeudesta. Vastaukseen liitettiin video haastattelusta.

ravintoaineiden jäljillä

Seppo-pelin avulla voi toteuttaa opetusta uuden opetussuunnitelman hengessä. Peliä pelatessa päästään ulos luokkahuoneesta ja saavutetaan monia eri laaja-alaisen osaamisen tavoitteita. Oppilaat ovat tykänneet sepposta ja tehneet innokkaasti tehtäviä.

Marjo Silventoinen
Esko Hintikka
Keravanjoen koulu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s